tiistai 10. tammikuuta 2012

Paavo the Paholainen kaksi wee!! Two-years old Demon!

Nyt vasta pääsin blogiin käsiksi niin meidän vauvan synttärionnittelut ovat myöhässä! Onneksi kettu ei tajua asiaa itse, eikä kerkiä murjottamaan. Mutta niin se vain on aika mennyt ja pikkukoira on nyt muka isokoira. Isoa tuosta ei kyllä saa tekemälläkään kun ukkiinsa ja isäänsä vertaa :D  Toisaalta, on ihan hyväkin, ettei tuo tasmanian tuholainen ole yhtään isompi koska jälkikin olisi varmasti sen mukaista.

Meidän vauva paholainen väsyneenä, kerrankin.
Kuva: Mika Hietala 


Ei Paapoa aikuiseksi voi sanoa, pentu se on edelleenkin ja jos äitiinsä tulee niin aikuiseksi kasvaa ehken joskus kahden vuoden päästä. Tai tällä hetkellä Pave on päässyt jo murrosikäisen kiukuttelevan teinin tasolle, ei suinkaan enää uhmaikäinen muksu. Toinen mörkökausi on ilmeisesti menossa (joo, Pave on vähän hidas..) koska suurin osa ihmisistä on nyt paholaisen mielestä massamurhaajia tai vähintäänkin epäilyttäviä huijareita ja suhtautuu karsaasti melkein kaikkiin kun ennen suurin osa otettiin vastaan avosylin huskymaisesti pomppien. Katselee vain alta kulmiensa ja tuhisee paheksuvasti. Niin Paapoa....... Energiaa on kuin pienessä kylässä, mikä on itselle tällä hetkellä haastavaa kun toipilaana olen. Tosin muutama päivä takaperin sain lääkäriltä jo luvan alkaa kuntoilemaan ja rasittamaan itseäni! Wohoo, eli jaksetaan jo kävellä kilometri ennen kuin meikä haukkoo happea kuin kala kuivalla maalla. Onneksi koirapuisto on tuossa vieressä missä voi juoksuttaa meidän pientä shakaalilasta.

Syksyllä Pavella oli jonkin verran kutinaoireita, mistä tuli erinäisiä kaljuja kohtia, mutta tarkkaa syytä ei tiedetä tälle. Tarkoitus olisi käyttää neiti nyt keväällä testeissä ja katsoa mitä sieltä mahdollisesti löytyy. Suvussa kun on allergiaa (Raj-ukki) ja siskollakin todettiin viime vuonna allergioita joten hyvin mahdollista on, että ne on Pavellakin sitten allergiaa. Mutta sen näkee sitten, muitakin syitä voipi olla. Kuten esimerkiksi syksyn rapakelit, mitkä Helsingissä aiheutti monille koirille iho-ongelmia, tylsyys ja tarve purkaa energiaa johonkin, koska itse olen ollut syyskuusta lähtien toipilaana (ensin mursin häntäluuni ja sitten tämä keuhkosarkoidoosi) niin elukatkin on saaneet vähemmän liikuntaa ja aktiviteetteja.

Paholaisen uusi harrastus. Hiihto. Tai ehken parempi sanoa välineurheilu. 


Pahoittelen sekavaa tekstiä, tällä kertaa en jaksa tätä oikolukea miljoonaa kertaa, joten tästä löytyy se noin biljoona kirjoitusvirhettä :D Lukihärönen kun kirjottelee niin näin käy aina. Koitan muokkailla tätä kun armaat kriitikkoni tämän lukevat ja nakkelevat korjauksiaan sormiaan heristäen. Luff ya guys!

Paavo Thö Sakemanni /Paavo the German Shephard


And something also in English! Our little Demon Paavo is now two years old! She should be adult now, but she is still our baby. Or now could say she is our grumpy teenager. She is having her second boogeyman-season now, yes she is little bit slow. She thinks now that everyone must be somekind of serialkillers and she will just look under her brows and snort. Hopefully she gets back to normal soon! Normally she goes to people jumping like happy husky. She is full of energy what is problematic to me at the moment because my own shape is really bad because this lugn sarcoidosis. But luckily I have dogpark near so I can go there and make her run!

But yeah, there was something in English now! Sorry about my bad writing, just writing with the flow and not checking mistakes! I will check those later. Feeling too lazy now. In the future I try to write more stuff in English also, mainly focusing to my own dogs and my favorite subject genetics and breeding.

But yeah, I wish that everyone will have great year 2012! Hopefully the world wont end :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti