Välillä sitten ihmisetkin sairastaa..

Allekirjoittanut sitten päätti sairastua ihan urakalla tässä juuri sopivasti joulun alla. Diagnoosit on pyörineet keuhkokuumeessa, mykoplasmassa, keuhkoklamydiassa ja vaikka missä ennen kuin päätyivät lopulta siihen, että sarkoidoosi meillä on. Marraskuun 21. päivästä lähtien tässä on sairasteltukin ja kuumetta ollut koko ajan niin ihan kiva, että saivat vihdoinkin jonkun selvyyden asiaan ja hoidot kuntoon. Tällä hetkellä jo useampi päivä sairaalassa maatessa, onneksi sain mukaan läppärin ja netin niin en ihan tylsyyteen pääse kuolemaan varsinkin nyt kun olo alkaa olemaan parempi. Pitkä aikainen sairasloma tässä vielä on edessä, että itsensä saa takaisin kuntoon, mutta jospa sitä sentäs pystyisi taas kävelemään ja olemaan ilman päivittäistä korkeaa kuumetta :D Hieman alkoi jo olemaan huolestuttavaa kun itse ei enää edes tajua jos kuumetta on yli 38 astetta kun sitä pitää normaalina lämpönä.

Tämä sairastelu myös johti siihen, että koirat lähti reilu viikko takaperin pohjoiseen mummolaan hoitoon. Jaksamista vain armon äiteelle, että siellä pelaa meidän ryhmärämän kanssa. Lupaan korvata jokaisen maton minkä nuo riehuessaan tuhoaa :P Onneksi myös lähistöllä oli ystäviä ja sukulaisia jotka auttoivat koirien ulkoiluttamisessa ja hoidossa ennen kuin ne hoitoon pohjoiseen sain. Hukassa olisin ollut kun korkea kuume ja jalat kyhmyruusun myötä niin huonossa kunnossa, että jokainen askel oli täyttä tuskaa. Haleja ja rakkautta teille kaikille <3 Meikäkin pehmentyy ihan.

Tässä myös yksi asia mitä jokaisen koiranhankkijan kannattaa miettiä. Mitä sitten tehdä jos itse sairastuu niin pahasti ettei koirista voi hetkellisesti huolehtia? Kannattaa jo etukäteen miettiä ja sopia tukiverkko joka auttaa hädän hetkellä koska niiden koirien kun on pakko päästä sinne pihalle vaikka omistaja olisi pää kainalossa.  Itsellä tämä on onneksi melko helppoa täällä Helsingissä kun on paljon ystäviä lähistöllä ja myös sukulaisia. Mutta kauhulla tuli mietittyä muutamaan otteeseen, että entä jos tämä olisi tapahtunut silloin kun asuin Torniossa missä oli huomattavasti vähemmän sellaisia ihmisiä joiden käteen tuon meidän friikkisirkuksen olisi uskaltanut antaa. Sitä olisi todennäköisesti sitten itse linkutettu hammasta purren pihalle ja takaisin ja toivottu parasta. Varmaan olisi pitänyt teipata selkään lappu missä lukee pyörtymisen varalta ohjeet :P

Tässä vielä linkit meitsin tämän hetken sairauksiin sarkoidoosi ja kyhmyruusu.

Sunnuntai illan mietteitä....

Viime aikoina roturisteytykset ja monet muut jalostukselliset asiat on nousseet otsikoihin, kun on alettu puhumaan rotukoirien monista ongelmista. Akitan kohdalla moni edelleen hokee samaa mantraa, että perusterve koira. Sitä akita ei valitettavasti ole ollut enää pitkään aikaan. Rodulla on kiusanaan pahat autoimmuunisairaudet SA (Sebaceous Adenitis) ja VKH (Vogt-Koyanagi-Harada kaltainen syndrooma, tunnetaan myös tänä päivänä nimellä UDS eli Uveodermatologinen syndrooma), eikä tällä hetkellä voida osoittaa yhtään ai-sairaus vapaata linjaa rotumme edustajissa. Lisäksi rodulla on ilmennyt yksittäistapauksina muitakin autoimmuunisairauksia ja allergiat on lisääntymässä rodussa. Ei tule myöskään unohtaa sitä, että koirien lisääntymisessä alkaa olemaan ongelmia. Nartut ei tiinehdy normaalisti, niillä on polttoheikkouksia ja tarvitaan enemmän ja enemmän keisarinleikkauksia tai muita apuja synnytyksen suorittamiseen. Kaikki tämä viittaa hyvin selkeästi siihen, että rodulla on vakavanlaatuisia ongelmia geneettisesti. Rakenteellisiin ongelmiin en edes viitsi mennä tässä tekstissä..

Monet sanoo, että tuonnit pelastaa tilanteen. Tuonnit antavat hetkellistä elvytystä sanon minä. Jos katsotaan tilastollisesti niin ei ainakaan tähän mennessä ole tuonnit pelastaneet rotumme tilannetta. Suurin osa tuontikoirista on joko itse sairastuneet ai-sairauksiin tai niiden jälkeläiset on sairastuneet. Pahalta tilanne näyttää myös siinä valossa, että nämä tuonnit joita on vuosituhannen alussa käytetty eniten jalostukseen on myös kaikki periyttäneet ai-sairauksia, joten huonolta näyttää tilanne suomalaisen kannan osalta. Viime vuosina tuonteja on tullut paljon ja näiden jälkeläisnäyttö ei vielä kerro yhtään mitään siitä onko ne hyviä tuontikoiria saati, että onko ne hyviä jalostuskoiria. Pahoin pelkään, että historia toistaa itseään.

Miten tähän sitten päädyttiin? Miksi juuri akitalla on niin paljon ai-sairauksista koituvia ongelmia kun taas esimerkiksi sen serkku shiba on ilman samanlaisia ongelmia? Paha mennä sanomaan suoraa selitystä, mutta paljon selittää se, miten akita on rotuna kehitetty. Toisen maailmansodan jälkeen rotu on kehitetty muutamasta hassusta yksilöstä. Alkuaikoina rotumme värikirjo on ollut paljon laajempi kuin mitä se on tänä päivänä, sieltä löytyy pintoja, mustavalkoisia, seesameita ja koiria joilla on musta maski. Muutamassa kymmenessä vuodessa rodun värit oltiin saatu vakautetua nykyisiin kolmeen väriin ja niiden ulkonäkö oli muuttunut todella yhtenäiseksi. Tämä jo yksistään kertoo hyvin laajasta sukusiitoksesta missä vain ne yksilöt jatkoivat sukuaan jotka olivat oikean värisiä ja sen hetken muoti-ihanteiden mukaisia.

Valitettavasti tällä on myös nurjatkin puolensa. Nopealla tahdilla noussut sukusiitos johtaa melkein poikkeuksetta myös siihen, että siellä alkaa esiintymään vahvasta sukusiitoksesta johtuvia ongelmia kuten ai-sairauksia. Ja jos näitä ongelmia ei jo aikaisessa vaiheessa todeta ja huomioida jalostusvalinnoissa tilanne vain pahenee entisestään. Oletetaan, että eräänä kauniina päivänä jossain päin Japania syntyy kauniin punainen akitan pentu. Se on niin kaunis, että sitä ylistetään maasta taivaisiin koko maassa. Kaikista näyttelyistään se saa vain kehuja ja ylistystä. Se on luonteeltankin kelpo koira. Luonnollisesti siltä myös sitten kaikki sen nähneet haluavat pentuja ja uros kun on niin sille ei ole mitään estettä. Pian sillä on kymmeniä pentueita ympäri Japania.

Kukaan ei vain nähnyt sitä, että tämän mielettömän kauniin koiran geeneihin oli tapahtunut virhe, virhe jonka se on nyt periyttänyt jälkeläisilleen. Sen jälkeläiset elävät elämänsä kuten normaalit koirat, jotkut sen jälkeläisistä on yhtä upeita kuin se itsekin ja niilläkin päätetään tehdä pentuja yhtä paljon kuin isällään. Osa näistä koirista on perinyt myös isältään viallisen geenin jonka ne myös periyttivät omille jälkeläisilleen. Sitten tulee päivä kun joku saa hienon idean linjata tämän mahtavan koiran jälkeläisiä jotta saataisiin yhtä mahtavia pentuja. Sen perimähän heikkenee sukupolvi sukupolvelta, mikä ei käy päinsä. Kaksi tämän mahtavan koiran jälkeläistä siis yhdistetään. Kaksi sen jälkeläistä joilla kummallakin on se sama geenivirhe. Näiden pennuista osa sairastuu mystisesti, mutta sitä pidetään huonona tuurina ja eihän niin mahtavan koiran jälkeläisissä voi olla mitään vikaa joten parempi olla vain hiljaa tästä.

Japani on tunnettu siitä, että siellä on tapahtunut ja tapahtuu edelleenkin hyvin vahvaa matadoriurosten käyttöä ja myös nartuilla on hyvin monia pentueita koska jalostuskäyttö aloitetaan todella nuorena. Tämä helpottaa sairaiden geenien lisääntymisen ja yleistymisen rodussa, varsinkin jos taudeista ei puhuta ja olla avoimia, mitä Japanissa tuskin tehdään. Aikoinaan mielipiteet ainakin oli sitä, että ai-sairaukset ovat seurausta länsimaalaisesta ruokinnasta ja ilmastosta. Siellä kasvattajat saavat koiristaan elantonsa eikä kukaan nyt elantoaan halua mennä tuhoamaan sillä, että puhutaan koirien sairauksista.

Ai-sairauksille ei ikävä kyllä ole tällä hetkellä olemassa geenitestejä, mitkä toisivat suuren avun rotumme jalostukseen. Tällä hetkellä voimme vain laskea mahdollisuuksia ja tilastoja ja toivoa parasta. Tuurilla tässäkin paljon tekemistä. Monet laittavat kaiken toivonsa geenitestiin ja olettavat, että se toisi onnen meille. Itse en tähän pelkästään usko, koska on olemassa hyvin suuri mahdollisuus sille, että sairaat geenit on levinneet liian laajasti rotuumme eikä sen jalostaminen eteenpäin ole geneettisesti mahdollista.

Sitten voidaankin huutaa, että roturisteytys on oikotie onneen vaikka ei sekään näin ole. Totta on se, että eka polvi risteytyspentuja on suurella todennäköisyydella ai-vapaita, mikäli sairauksien periytymismekanismi on autosomaali resessiivinen (eli virheellinen geeni/geenit pitää saada molemmilta vanhemmilta), kuten on SA:n kohdalla todettu ja VKH:n uskotaan menevän samalla kaavalla, mutta entä siitä eteenpäin? Toinen polvi voi hyvinkin olla taas ai-sairas jos meillä on käynyt niin huono tuuri, että ensimmäisen polven akita-emä onkin ollut ai-kantaja ja periyttänyt näin ollen kantajuuden joillekin jälkeläisistään. Ja sitten kun teemme toisen polven jälkeläisiä ja meillä on niin huono tuuri, että yhdistämme juuri sen ensimmäisen polven koiran joka on kantaja akitaan joka on myös kantaja. Näin saamme sitten risteytyspentuja jotka on myös ai-sairaita.

Paras keino rodun tulevaisuuden takaamiseen onkin se, että saisimme toimivan geenitestin ja tekisimme myös roturisteytyksiä millä saisimme lisää koiria jotka olisivat ai-vapaita tukemaan rotumme jalostusta eteenpäin. Tämä ei suinkaan tarkoita sitä, että roturisteytysprojekti tulisi laittaa jäihin niin pitkäksi aikaa, että meillä on toimivat geenitestit. Päin vastoin risteytysprojekti olisi hyvä aloittaa mahdollisimman pian, jotta meillä olisi jo olemassa ne ensimmäisen polven risteytyskoirat kun geenitesti saadaan valmiiksi ja voisimme jatkaa projektia eteenpäin turvallisin mielin. Yksi risteytys ei meitä myöskään onnelliseksi tee. Risteyttämisen tulisi olla systemaattista niin nyt kuin myös tulevaisuudessa, jotta emme päädy samaan tilanteeseen uudelleen.

Ja loppuun vielä selvennykseksi, että tekstissä puhutaan paljon ai-vapaudesta. Tällä kuitenkin tarkoitan SA ja VKH vapautta. Muita ai-sairauksia toki voi olla ja tulla, mutta nämä kaksi ai-sairautta ovat tällä hetkellä rotumme kaksi pahinta ongelmaa ja näin ollen myös eniten tutkittuja ongelmia.