Suomalaisen akita populaation rakenne ja jalostuspohja

Populaation rakenne ja jalostuspohja

Ennen kuin luet tämän artikkelin lue ensin seuraavat artikkelit Suomen Kennelliiton sivuilta, jotta ymmärrät mistä kirjoitan. 

http://www.kennelliitto.fi/perinnollinen-monimuotoisuus-ja-jalostuspohja

http://www.kennelliitto.fi/sukusiitos

http://www.kennelliitto.fi/tehollinen-populaatiokoko

Tämä artikkeli on kirjoitettu Suomen Kennelliiton jalostuksen tavoiteohjelman mallirungon mukaisesti. Mallirungon löydät täältä.

Populaation rakenne ja sukusiitos

Japanilaisella akitalla ei ole olemassa enää varsinaisia linjoja rodun sisällä. Jotkut puhuvat värilinjoista, mutta todellisuudessa näidenkään kohdalla ei voi puhua eri linjoista sanan varsinaisessa merkityksessä. Akitoilla voi sanoa olevan kuitenkin kaksi eri linjaa, japanilainen ja amerikkalainen linja. Nämä linjat omaavat saman historiallisen lähtöpopulaation ja jalostuksellinen kehitys erosi vasta 70-luvulla. Geneettisesti rodut voidaan myös tulkita samaksi roduksi, mutta sen eri linjoiksi. Kuitenkin vuonna 2000 FCI jakoi nämä kaksi eri linjaa eri roduiksi, mikä teki hallaa rodun geneettiselle monimuotoisuudelle. Yhdysvalloissa ja Kanadassa akita linjoja ei ole kuitenkaan jaettu virallisesti omiksi roduikseen, joten toivoa rodun sisäisen monimuotoisuuden ylläpitämiselle on olemassa. 

Taulukko 1. Jalostustilastot rekisteröintien mukaan vuosilta 2000-2004 (lähde: Suomen Kennelliitto Jalostustietojärjestelmä) *merkityt kohdat on kasattu allekirjoittaneen omasta aineistoista

Akitojen rekisteröintimäärät on vakiintuneet noin 60 vuosittaisen rekisteröinnin tasolle. Rekisteröintien määrä kasvoi vuosituhannen alusta lähtien tasaisesti, mutta viimeisen viiden vuoden aikana se on pysynyt noin 60 rekisteröidyssä koirassa. 

Taulukko 2. Suomessa jalostukseen käytettyjen akitojen keskimääräiset iät vuosilta 2000-2014 (Lähde: Suomen Kennelliitto Jalostustietojärjestelmä) Ikä näkyy kuukausina

Rodulla urosten jalostuskäytön keskimääräinen ikä on vahvasti laskenut viime vuosina ja narttujen keskimääriset jalostusiät painuivat alaspäin vuoden 2008 jälkeen, kun taas urosten iät ovat keskimäärin painuneet alaspäin vuosituhannen alusta lähtien. Nartuilla on havaittavissa hienoista nousua keskimääräisessä jalostusiässä. (Taulukko 2)  Mutta tulee ottaa huomioon, että Jalostustietojärjestelmän laskelma kertoo vain keskimääräisen iän. Nartuilla ja varsinkin uroksilla tehdään useita pentueita ja niiden jalostuskäyttö aloitetaan rodun terveystilanteeseen nähden nuorella iällä.

Taulukko 3. Suomessa jalostukseen käytettyjen akitojen keskimääräiset iät ensimmäisen pentueen kohdalla vuosina 2000-2014 (Lähde: Suomen Kennelliitto jalostustietojärjestelmä) Ikä näkyy kuukausina ja laskenta on suoritettu koiran syntymäpäivästä ensimmäisen pentueen syntymään

Koska narttuja on käytetty jalostukseen enemmän kuin uroksia niin ikäkäyrässä ei ole niin suuria vuosittaisia vaihteluita otannan pienuuden vuoksi. Taulukosta 3 on poistettu urokset ja nartut, joiden jalostuskäyttö on aloitettu ulkomailla ja ensimmäisen pentueen syntymän ajankohdasta ei näin ollen ole tietoja.  Vuosittain jalostuskäytön aloittavia uroksia ja narttuja ei kuitenkaan ole kovin monta ( 1-8 kpl) joten yksittäiset koirat tuovat suurta vaihtelua arvioon. Jos laskemme keskiarvon vuosilta 2000-2014 olisi jalostuskäytön aloitusikä uroksilla keskimäärin 2v 5kk ja nartuilla 2v 7kk. Keskimäärin rodussa on siis pysytty siinä, että jalostuskoirien iät ovat yli kaksi vuotta.  Mutta kun asiaa tarkastellaan mediaanilaskelman kautta, missä ääripäät poistetaan ja keskijoukosta lasketaan keskiarvo, narttujen mediaani-ikä jalostushetkellä on 2 v 3kk ja urosten 1v 11kk. Mediaanilaskelma antaa paremmin totuutta vastaavan tuloksen kun kyseessä on melko pieni otanta. Tähän laskelmaan muutamat ääripään koirat ikänsä puolesta ei vaikuta vaan näemme mikä tilanne on suurimmalla osalla koiria. Eli suurimmaksi osaksi varsinkin urosten kohdalla käytetään alle kaksi vuotiaita koiria jalostukseen.

On huolestuttavaa, että varsinkin uroksien kanssa jalostuskäyttö aloitetaan niin nuorena, koska niiden jalostuskäytölle ei ole minkäänlaista fyysisiin tekijöihin liittyviä kiireitä kuten nartuilla voi olla. Uroksilla lisääntymiskyky keskimäärin alkaa heikkenemään vasta 7 ikävuoden jälkeen. Nartuilla taas ensimmäinen pentue olisi hyvä tapahtua viimeistään kun koira täyttää neljä vuotta. Kennelliiton jalostusstrategiassa yleisesti suositellaan, että jalostuskoirat ovat iältään vähintään 2-vuotiaita ja mielellään tätä vanhempia. Akitoilla koirien jalostusiän tulisi olla reilusti yli kaksi vuotta, koska keskimäärin rodulla ilmenevät perinnölliset AI-sairaudet puhkeavat noin 2-vuotiaana. 

Rodun sukusiitosaste populaatiotasolla (taulukko 1) ei ole kovinkaan korkea, mutta arviointia hankaloittaa sukutietojen vähyys. Olen taulukkoon populaatiosukusiitosasteet laskenut omasta tietokannasta, mihin saan sukulaistietoja huomattavasti enemmän kuin mitä koiranetissä on käytössä. Tästäkin huolimatta data on todella vaillinaista koska keskimäärin täysiä sukupolvia on tiedossa 4-6 sukupolvea. Dataa olisi hyvä olla olemassa vähintään 10 täyttä sukupolvea niin saisimme todellisimman kuvan rodun sukusiitosasteesta populaatiotasolla. Akita on kuitenkin rotuna MyDogDNA genominlaajuisen perimänkartoituksen mukaan tutkituista roduista yksi sisäsiittoisimmista, koska rodun mediaani heterotsygotian osalta on vain 20,6% kun taas mediaani koko tutkitulle koirapopulaatiolle on 29%.  Koska sukutaulu tietoja ei rodulle ole kattavasti ja luotettavasti saatavilla paras keino analysoida rodun monimuotoisuutta on geenitutkimus, missä perimä tutkitaan genominlaajuisesti (kuva 1). 

Kuva 1. MyDogDNA genomin laajuinen perimänkartoitus

Akitoilla tulisi pyrkiä geneettisen monimuotoisuuden vuoksi tekemään jalostusvalintoja niin, että pentujen sukusiitosaste olemassa olevilla tiedoilla olisi mahdollisimman lähellä nollaa. Näin pystymme pitämään rodun geneettisen monimuotoisuuden edes samalla tasolla kuin se on nyt. Jalostukseen pitäisi pyrkiä käyttämään mahdollisimman eri sukuisia koiria ja tuontikoiria tarvitaan, jotta tilanne pysyisi tällä tasolla. 

Jalostuspohja

Taulukko 4. Jalostuspohja per sukupolvi (4 vuotta) (Lähde: Suomen Kennelliitto Jalostustietojärjestelmä)

Tehollisen populaatiokoon tulisi olla vähintään 50-100, jotta kanta olisi yksinään elinvoimainen. Kuten taulukosta 4 näemme Suomessa tätä tilanetta ei olla vielä saavutettu vaikka tehollinen populaatiokoko sukupolvi tasolla on noussut viime vuosina vakiintuen 40. Tämän vuoksi tuontikoirat ovat Suomen akitapopulaatiolle erittäin tärkeitä. Tehollistan populaatiokokoa tarkastellessa tulee ottaa huomioon se, että laskelmassa ei oteta huomioon koirien välisiä sukulaissuhteita. 

Akitoilla kansainvälinen populaatio on hyvin pitkälti samansukuista tarkastellaan populaatiota rodun alkuperämaassa tai sitten Euroopassa, joten uuden geenimateriaalin saaminen populaatioon voi olla hankalaa. Yhtenä vaihtoehtona uuden geenimateriaalin hankkimiseen on Yhdysvallat ja Kanada, missä akitaa ja amerikanakitaa ei olla vielä eroteltu omiksi roduikseen ja niiden risteyttäminen on sallittua. Suomeen on tuotu yksi risteytystyskoira Yhdysvalloista ja kyseinen koira omaa korkeamman heterotsygotian asteen kuin muu populaatio. Tämä tuo mukanaan kuitenkin rotutyyppiin liittyviä ongelmia, mutta historiassa risteyttämistä rotujen välillä on tapahtunut paljon ennen vuotta 2000 ja tänä päivänä moni näistä risteytystaustaisista koirista on äärimmäisen hyvin pärjänneitä näyttelyissä. Joten rotutyypin jalostaminen takaisin on nopeaa takaisinristeyttämisen myötä. 

Viime vuosina akitojen isä/emä suhdeluku (taulukko 4) on ollut sukupolvi tasolla huolestuttavan alhainen mennen alle 0,7 arvon ja ihannetilanne olisi 1, milloin uroksia ja narttuja on jalostukseen käytetty tasaisesti saman verran. Tällä hetkellä jalostukseen käytetään liian vähän eri uroksia ja populaation sisällä ilmenee suosittujen urosten ylikäyttöä populaatiokokoon nähden.  Jalostukseen tulisi käyttää siis laajemmalla skaalalla eri uroksia, jotta saavutettaisiin tasapainoisempi tilanne. Prosentuaalisesti populaatiosta käytetään liian vähän eri uroksia ja narttuja jalostukseen ja tämä on alentunut viime vuosina myös. Populaation täyttä potentiaalia jalostuskoirista ei siis käytetä. Tähän syynä voivat olla kasvattajien vähyys ja koirien sairaustilastot. Kasvattajien tulisi kuitenkin pyrkiä siihen, että pentuja tehtäisiin usealla eri koiralla ja yhden koiran pentuemäärät pidettäisiin pieninä. Näin saisimme populaatiotasolla enemmän koiria käytettyä tehokkaasti jalostukseen. 

Jos sinulla on jotain kysyttävää tai korjattavaa tähän artikkeliin, ole hyvä ja kirjoita ne kommentteihin ja pyrin vastaamaan parhaan taitoni mukaan. 

Sunnuntai illan mietteitä....

Viime aikoina roturisteytykset ja monet muut jalostukselliset asiat on nousseet otsikoihin, kun on alettu puhumaan rotukoirien monista ongelmista. Akitan kohdalla moni edelleen hokee samaa mantraa, että perusterve koira. Sitä akita ei valitettavasti ole ollut enää pitkään aikaan. Rodulla on kiusanaan pahat autoimmuunisairaudet SA (Sebaceous Adenitis) ja VKH (Vogt-Koyanagi-Harada kaltainen syndrooma, tunnetaan myös tänä päivänä nimellä UDS eli Uveodermatologinen syndrooma), eikä tällä hetkellä voida osoittaa yhtään ai-sairaus vapaata linjaa rotumme edustajissa. Lisäksi rodulla on ilmennyt yksittäistapauksina muitakin autoimmuunisairauksia ja allergiat on lisääntymässä rodussa. Ei tule myöskään unohtaa sitä, että koirien lisääntymisessä alkaa olemaan ongelmia. Nartut ei tiinehdy normaalisti, niillä on polttoheikkouksia ja tarvitaan enemmän ja enemmän keisarinleikkauksia tai muita apuja synnytyksen suorittamiseen. Kaikki tämä viittaa hyvin selkeästi siihen, että rodulla on vakavanlaatuisia ongelmia geneettisesti. Rakenteellisiin ongelmiin en edes viitsi mennä tässä tekstissä..

Monet sanoo, että tuonnit pelastaa tilanteen. Tuonnit antavat hetkellistä elvytystä sanon minä. Jos katsotaan tilastollisesti niin ei ainakaan tähän mennessä ole tuonnit pelastaneet rotumme tilannetta. Suurin osa tuontikoirista on joko itse sairastuneet ai-sairauksiin tai niiden jälkeläiset on sairastuneet. Pahalta tilanne näyttää myös siinä valossa, että nämä tuonnit joita on vuosituhannen alussa käytetty eniten jalostukseen on myös kaikki periyttäneet ai-sairauksia, joten huonolta näyttää tilanne suomalaisen kannan osalta. Viime vuosina tuonteja on tullut paljon ja näiden jälkeläisnäyttö ei vielä kerro yhtään mitään siitä onko ne hyviä tuontikoiria saati, että onko ne hyviä jalostuskoiria. Pahoin pelkään, että historia toistaa itseään.

Miten tähän sitten päädyttiin? Miksi juuri akitalla on niin paljon ai-sairauksista koituvia ongelmia kun taas esimerkiksi sen serkku shiba on ilman samanlaisia ongelmia? Paha mennä sanomaan suoraa selitystä, mutta paljon selittää se, miten akita on rotuna kehitetty. Toisen maailmansodan jälkeen rotu on kehitetty muutamasta hassusta yksilöstä. Alkuaikoina rotumme värikirjo on ollut paljon laajempi kuin mitä se on tänä päivänä, sieltä löytyy pintoja, mustavalkoisia, seesameita ja koiria joilla on musta maski. Muutamassa kymmenessä vuodessa rodun värit oltiin saatu vakautetua nykyisiin kolmeen väriin ja niiden ulkonäkö oli muuttunut todella yhtenäiseksi. Tämä jo yksistään kertoo hyvin laajasta sukusiitoksesta missä vain ne yksilöt jatkoivat sukuaan jotka olivat oikean värisiä ja sen hetken muoti-ihanteiden mukaisia.

Valitettavasti tällä on myös nurjatkin puolensa. Nopealla tahdilla noussut sukusiitos johtaa melkein poikkeuksetta myös siihen, että siellä alkaa esiintymään vahvasta sukusiitoksesta johtuvia ongelmia kuten ai-sairauksia. Ja jos näitä ongelmia ei jo aikaisessa vaiheessa todeta ja huomioida jalostusvalinnoissa tilanne vain pahenee entisestään. Oletetaan, että eräänä kauniina päivänä jossain päin Japania syntyy kauniin punainen akitan pentu. Se on niin kaunis, että sitä ylistetään maasta taivaisiin koko maassa. Kaikista näyttelyistään se saa vain kehuja ja ylistystä. Se on luonteeltankin kelpo koira. Luonnollisesti siltä myös sitten kaikki sen nähneet haluavat pentuja ja uros kun on niin sille ei ole mitään estettä. Pian sillä on kymmeniä pentueita ympäri Japania.

Kukaan ei vain nähnyt sitä, että tämän mielettömän kauniin koiran geeneihin oli tapahtunut virhe, virhe jonka se on nyt periyttänyt jälkeläisilleen. Sen jälkeläiset elävät elämänsä kuten normaalit koirat, jotkut sen jälkeläisistä on yhtä upeita kuin se itsekin ja niilläkin päätetään tehdä pentuja yhtä paljon kuin isällään. Osa näistä koirista on perinyt myös isältään viallisen geenin jonka ne myös periyttivät omille jälkeläisilleen. Sitten tulee päivä kun joku saa hienon idean linjata tämän mahtavan koiran jälkeläisiä jotta saataisiin yhtä mahtavia pentuja. Sen perimähän heikkenee sukupolvi sukupolvelta, mikä ei käy päinsä. Kaksi tämän mahtavan koiran jälkeläistä siis yhdistetään. Kaksi sen jälkeläistä joilla kummallakin on se sama geenivirhe. Näiden pennuista osa sairastuu mystisesti, mutta sitä pidetään huonona tuurina ja eihän niin mahtavan koiran jälkeläisissä voi olla mitään vikaa joten parempi olla vain hiljaa tästä.

Japani on tunnettu siitä, että siellä on tapahtunut ja tapahtuu edelleenkin hyvin vahvaa matadoriurosten käyttöä ja myös nartuilla on hyvin monia pentueita koska jalostuskäyttö aloitetaan todella nuorena. Tämä helpottaa sairaiden geenien lisääntymisen ja yleistymisen rodussa, varsinkin jos taudeista ei puhuta ja olla avoimia, mitä Japanissa tuskin tehdään. Aikoinaan mielipiteet ainakin oli sitä, että ai-sairaukset ovat seurausta länsimaalaisesta ruokinnasta ja ilmastosta. Siellä kasvattajat saavat koiristaan elantonsa eikä kukaan nyt elantoaan halua mennä tuhoamaan sillä, että puhutaan koirien sairauksista.

Ai-sairauksille ei ikävä kyllä ole tällä hetkellä olemassa geenitestejä, mitkä toisivat suuren avun rotumme jalostukseen. Tällä hetkellä voimme vain laskea mahdollisuuksia ja tilastoja ja toivoa parasta. Tuurilla tässäkin paljon tekemistä. Monet laittavat kaiken toivonsa geenitestiin ja olettavat, että se toisi onnen meille. Itse en tähän pelkästään usko, koska on olemassa hyvin suuri mahdollisuus sille, että sairaat geenit on levinneet liian laajasti rotuumme eikä sen jalostaminen eteenpäin ole geneettisesti mahdollista.

Sitten voidaankin huutaa, että roturisteytys on oikotie onneen vaikka ei sekään näin ole. Totta on se, että eka polvi risteytyspentuja on suurella todennäköisyydella ai-vapaita, mikäli sairauksien periytymismekanismi on autosomaali resessiivinen (eli virheellinen geeni/geenit pitää saada molemmilta vanhemmilta), kuten on SA:n kohdalla todettu ja VKH:n uskotaan menevän samalla kaavalla, mutta entä siitä eteenpäin? Toinen polvi voi hyvinkin olla taas ai-sairas jos meillä on käynyt niin huono tuuri, että ensimmäisen polven akita-emä onkin ollut ai-kantaja ja periyttänyt näin ollen kantajuuden joillekin jälkeläisistään. Ja sitten kun teemme toisen polven jälkeläisiä ja meillä on niin huono tuuri, että yhdistämme juuri sen ensimmäisen polven koiran joka on kantaja akitaan joka on myös kantaja. Näin saamme sitten risteytyspentuja jotka on myös ai-sairaita.

Paras keino rodun tulevaisuuden takaamiseen onkin se, että saisimme toimivan geenitestin ja tekisimme myös roturisteytyksiä millä saisimme lisää koiria jotka olisivat ai-vapaita tukemaan rotumme jalostusta eteenpäin. Tämä ei suinkaan tarkoita sitä, että roturisteytysprojekti tulisi laittaa jäihin niin pitkäksi aikaa, että meillä on toimivat geenitestit. Päin vastoin risteytysprojekti olisi hyvä aloittaa mahdollisimman pian, jotta meillä olisi jo olemassa ne ensimmäisen polven risteytyskoirat kun geenitesti saadaan valmiiksi ja voisimme jatkaa projektia eteenpäin turvallisin mielin. Yksi risteytys ei meitä myöskään onnelliseksi tee. Risteyttämisen tulisi olla systemaattista niin nyt kuin myös tulevaisuudessa, jotta emme päädy samaan tilanteeseen uudelleen.

Ja loppuun vielä selvennykseksi, että tekstissä puhutaan paljon ai-vapaudesta. Tällä kuitenkin tarkoitan SA ja VKH vapautta. Muita ai-sairauksia toki voi olla ja tulla, mutta nämä kaksi ai-sairautta ovat tällä hetkellä rotumme kaksi pahinta ongelmaa ja näin ollen myös eniten tutkittuja ongelmia.