Introduction to the genetic situation of Akitas

Before we can understand the health situation of Akitas, we need to understand basic genetics. Genes make all living organisms, including man, work. I could explain about genes, alleles, and genomes but let's keep this very simple. The health issues of Akitas are mostly autoimmune problems like SA (sebaceous adenitis) and VKH/UDS (Vogt-Koyanagi-Harada disease/uveodermatologic syndrome) and lesser problems including allergies and hypothyroidism. Dogs have over 25,000 different genes, but there is one area in all our genes that makes the immune system work. In humans this is called the MHC area (major histocompatibility complex) and in dogs this is called the DLA area (dog leukocyte antigen). The best example to describe this system when it's working well is a full symphony orchestra with all the different instruments. A good immune system has it all and can play awesome music!

It's very hard to study autoimmune diseases and find a solution. Many studies before and now have shown that it's almost impossible to find one common genetic factor among sick dogs with SA and VKH/UDS. There's no one bad gene that makes these dogs sick; past studies have shown that there are multiple genes behind these diseases. When we narrow genetic diversity, things can go badly wrong and the chance to get bad genes is very high.

In the history of dogs there have been many genetic bottlenecks, starting when dogs separated from wolves and domestication started, over 10 000 years ago. Each of these genetic bottlenecks will take some instruments away from our well-working symphony orchestra, and we're not getting them back. Once you lose these genes, you can't get them back in a closed population. Let's think about Akitas. We could say our first genetic bottleneck was after World War II when the Japanese started to rebuild the breed with the few Akitas left after the war. Let's say then we lost the brass section of our orchestra by the genetic bottleneck. Closing the registry and making Akitas an official breed also made us lose some parts of our orchestra and stopped the process where we could get new genetic material from different populations.

The next biggest bottleneck came when the Japanese established the breed. In making the type stable, they chose only three colors from all they used to have (look at American Akitas and you see the color range). This was when we lost the woodwind section from our genetic symphony orchestra. We can already hear that the music this orchestra makes is not right, but we can still hear and recognize the new music, though it is not so marvelous as it used to be.

Now we move to the golden 90s, where it was natural to use only popular show-winning sires for breeding. This effect can be seen in every Japanese Akita pedigree when you see ten or more generations. With Akitas this popular sire was Ise Unryu No Ise Meiwa Kensha, who is now behind all Japanese Akitas. In most pedigrees this dog can be found several times. The use of popular sires makes us lose the string section of the glorious symphony orchestra. Now we can clearly see that things are not working, and we are losing other orchestra sections one by one and never getting them back. The music is not great anymore: you can still tell which song they are playing, but the power and glory are gone and the orchestra struggles to play. This is the genetic situation with Akitas and many other breeds at the moment.

Many people think you should see clear signs of inbreeding, like this funny banjo-playing dog, or like more dead, seriously ill, or retarded dogs. But inbreeding is not like that: the signs are smaller, like more allergies, more autoimmune issues, and more breeding problems. All this comes because we are losing genetic diversity and our immune system orchestra is not working right.

So what can we do now? We can't get the lost genes back in a closed population. We can try to find lines that have been lost and not used that much, but the fact is these problems are old problems. Early Akita breeders in the USA remember these same problems from the start, and lines didn't matter. Because these health problems can be found in both Akita breeds, we can say the problem started at an early stage of the breed's history, and we surely have not made the situation better. But does this mean the breed is dying? Most likely not, but the health situation will only get worse with closed population breeding. We can try to monitor the genetic situation with gene testing and try to keep all the instruments playing in our orchestra, but that won't let it play the marvelous music again.

The solution to this problem is very simple: we need to outcross. This means we need to crossbreed the Akita to another breed or breeds to get more genetic diversity--more instruments to play in the orchestra of the immune system. Crossbreeding is the only way to get it all done, because you can’t get new genetic material after the breed register is closed. It's a scientific fact that in time all closed populations start to show signs of inbreeding depression (e.g., autoimmune and breeding problems). This happens not only with domesticated animals but can be seen in nature with wild animals, too.

If we want to keep this breed alive and healthy, we need to be creative with solutions. We need to rebuild the breed genetically and continue to breed with close monitoring of genes (We can’t do just random crosses..). Luckily these days we have good tools for that with gene testing and health tests. One of the biggest factors is that breeders need to be open about health issues and not hide them. It is always better to know the problems before you make your breeding choices than to find out afterwards.   

This text was inspired by my conversation with Dr Niels Pedersen at the University of California, Davis. Big thanks to him for taking the time to talk with us Akita fanciers!

This article have also been published in Akita Unleashed and in German 

Roturisteytykset

Kaikki jotka on aikaisemmat tekstini lukeneet ja osaavat laskea yksi plus yksi, ovat varmasti huomanneet kuinkä tärkeä projekti roturisteytys on akitalle. Olen kuitenkin kuullut monia seikkoja jotka puhuvat roturisteytystä vastaan.

”Ei tilanne vielä ole niin paha, etteikö sitä uusilla erisukuisilla tuonneilla pelastettaisi”

Jep, tämä on melko kattavasti kumottu aikaisemmissa teksteissäni. Erisukuisia koiria ei ole tähän maahan tullut todistettavasti kuin yhden pentueen isän muodossa ja sekin periytti jälkeläisilleen SA:ta. Tai no, riippuu tietenkin siitä miten sen erisukuisen määrittelee. Jos tuijotetaan vain koiranetissä näkyvää kolmea taikka neljää sukupolvea niin kyllähän meidänkin suomalainen kanta näyttää erisukuisilta ja sukusiitosprosentit pysyy pienenä. Mutta totuuden näkee jokainen joka vähän jaksaa vaivaa nähdä ja nettiä selata. Tilanne rodulla on yhtä paha niin amerikassa kuin euroopassa. Karu totuus vain on, että kantamme länsimaissa koostuu samojen koirien jälkeläisistä. Japanissa todennäköisesti löytyisi jotain perämetsä kasvattajia joilta ei linjoista löytyisi näitä näyttelystaroja mutta se ei vielä niistä terveitä tee. AI-sairaudet on todella, todella laajasti levinnneet kantoihimme ja ne tulevat joka puolelta vastaan pitkältä ajalta, oli sitten kyseessä ne vähemmän tunnetut brindle-linjat tai nämä punaiset sukulaiset tai sitten ihan eri sukuiset koirat. Sad but true.

”Mutta nehän olisi sitten sekarotuisia!!”

So? Eikö koiran pääasia ole olla terve ja kun nyt puhutaan seurakoirista niin ihmisen terve seuralainen? Risteytyspennut rekisteröidään kennelliittoon akitana, mutta ne menevät ER-rekisteriin kuten melkein kaikki tuontiakitatkin. Niillä on samat oikeudet osallistua näyttelyihin ja muihin harrasteisiin kuin niin sanotusti puhtaillakin akitoilla. Tosin se onkin kysymys millaista näyttelymenestystä ensimmäisen polven risteytyksen kanssa voisi tulla :D Akita ja shiba ovat kuitenkin niin lähellä toisiaan ulkonäöllisesti, että olemassa on mahdollisuus, että jo ensimmäinen sukupolvi pärjäisi mukiinmenevästi näytelmissä. Tosin näyttelyt on itselle ainakin täysin sivuseikka, kuten näkee omasta innokkaasta näyttelyissä käymisestä :P Pääasiana risteytyksessä on rodun geenipoolin laajentaminen ja parempaan terveyteen pyrkiminen.

Hyvä esimerkki siitä miten nopeasti se rodunomainen ulkomuoto tulee risteyttämällä takaisin löytyy pinsereistä. Kennel Yarracita on tehnyt jo vuodesta -97 lähtien roturisteytyksiä pinserin ja snautserin välillä. Takapakkeja aina tulee, mutta missä kasvatustyössä niitä ei tulisi. Kuitenkin tästä huolimatta, jo kolmannessa polvessa risteytyksiä löytyy Suomen muotovalion arvon saaneita koiria. Joten ei ne ihan susirumia sekarotuisia ole :P Kyseessä kuitenkin rodut jotka on rakenteeltaan samanlaisia, mutta väri ja turkinlaatu on täysin erilainen. Eli roduilla on huomattavasti suuremmat eroavaisuudet fyysisesti kuin mitä esimerkiksi akitalla ja shiballa on.

Suosittelen tutustumaan näihin risteytystyön tekijöihin

Kennel Yarracita 

Kennel Megamagee 

Tässä myös kuva bokseri-gorgi risteytyksistä.

(¼ gorgi, ¾ bokseri) 

(1/8 gorgi, 7/8 bokseri)

Rodun pystyy melko helposti näistä tunnistamaan. Sitä en sano, oliko järkeä hakemalla hakea sitä töpöhäntää, mutta risteytykseksi rodun tunnistaa helposti.

”Roturisteytyksen myötä menee maine ja kukaan ei myy enää tuontikoiria Suomeen saati halua ostaa täältä kun koirat ei ole puhtaita!”

Tämä tietenkin voi olla ikävä sivuvaikutus jos muu maailma on niin tätä vastaan. Mutta vuoden parin päästä ensimmäisestä hälinästä kukaan tuskin enää edes muistaa koko asiaa, varsinkin jos satumme saamaan tästä kokeilusta hyviä tuloksia. Asia voi jopa kääntyä niin, että ulkomaillakin kiinnostus risteytyskoiriin herää ja niitä halutaan täältä tukemaan omaa jalostustoimintaa. Vielä parempi olisi, että muu maailma tulisi meidän perässä ja alkaisi myös tekemään työtä roturisteytyksien parissa.

Onhan noista muistakin risteytyksistä välillä koko maailma ollut enemmän tai vähemmän raivoissaan, mutta kumpi on tärkeämpää. Se, että meillä olisi mahdollisesti tulevaisuudessa terveempiä koiria vai se maine muun maailman silmissä hetkellisesti? Varsinkin kun kenenkään ei ole pakko tähän hankkeeseen ryhtyä eikä näitä risteytyskoiria kasvatustyössään käyttää. Kuinka pitkälle olemme valmiita suojelemaan sitä ah, niin rakasta mainetta koiriemme terveyden kustannuksella? Itse henkilökohtaisesti toivotan muulle maailmalle tervemenoa helvettiin, jos muu maailma ei kykene tätä projektia suvaitsemaan ja antamaan arvoa tälläiselle kokeilulle. Meidän rotumme ei menetä yhtään mitään roturisteytyksessä, mutta voi saavuttaa todella paljon terveydellisesti ja jopa luonteensakin puolesta. Rotupuhtaus alkaa olemaan meikäläisen korvissa jo kirosanaan verrattavissa. Asia mitä yksi herra tuolla Saksanmaalla aikoinaan huuteli kovinkin isoon ääneen :P Heil AKIHO! Vai miten se menikään..

Ja loppuun vielä maininta, että nämä tekstit on omia pohdintojani, eivätkä suinkaan edusta yhdistyksien mielipiteitä ym joiden toiminnassa olen mukana. Ettei mitään väärinkäsityksiä syntyisi ;) En myöskään ole puhdasrotuisia koiria vastaan, mutta vastustan sitä ajatusmaailmaa, että ainoa oikea koira on puhdasrotuinen eikä muita vaihtoehtoja ole olemassa.

Seuraavassa tekstissä sitten pyrin pureutumaan siihen, miten valita rotu ja koirat roturisteytykseen. Esimerkkinä meidän oma projekti siis. Akita-shiba risteytys.

Sunnuntai illan mietteitä....

Viime aikoina roturisteytykset ja monet muut jalostukselliset asiat on nousseet otsikoihin, kun on alettu puhumaan rotukoirien monista ongelmista. Akitan kohdalla moni edelleen hokee samaa mantraa, että perusterve koira. Sitä akita ei valitettavasti ole ollut enää pitkään aikaan. Rodulla on kiusanaan pahat autoimmuunisairaudet SA (Sebaceous Adenitis) ja VKH (Vogt-Koyanagi-Harada kaltainen syndrooma, tunnetaan myös tänä päivänä nimellä UDS eli Uveodermatologinen syndrooma), eikä tällä hetkellä voida osoittaa yhtään ai-sairaus vapaata linjaa rotumme edustajissa. Lisäksi rodulla on ilmennyt yksittäistapauksina muitakin autoimmuunisairauksia ja allergiat on lisääntymässä rodussa. Ei tule myöskään unohtaa sitä, että koirien lisääntymisessä alkaa olemaan ongelmia. Nartut ei tiinehdy normaalisti, niillä on polttoheikkouksia ja tarvitaan enemmän ja enemmän keisarinleikkauksia tai muita apuja synnytyksen suorittamiseen. Kaikki tämä viittaa hyvin selkeästi siihen, että rodulla on vakavanlaatuisia ongelmia geneettisesti. Rakenteellisiin ongelmiin en edes viitsi mennä tässä tekstissä..

Monet sanoo, että tuonnit pelastaa tilanteen. Tuonnit antavat hetkellistä elvytystä sanon minä. Jos katsotaan tilastollisesti niin ei ainakaan tähän mennessä ole tuonnit pelastaneet rotumme tilannetta. Suurin osa tuontikoirista on joko itse sairastuneet ai-sairauksiin tai niiden jälkeläiset on sairastuneet. Pahalta tilanne näyttää myös siinä valossa, että nämä tuonnit joita on vuosituhannen alussa käytetty eniten jalostukseen on myös kaikki periyttäneet ai-sairauksia, joten huonolta näyttää tilanne suomalaisen kannan osalta. Viime vuosina tuonteja on tullut paljon ja näiden jälkeläisnäyttö ei vielä kerro yhtään mitään siitä onko ne hyviä tuontikoiria saati, että onko ne hyviä jalostuskoiria. Pahoin pelkään, että historia toistaa itseään.

Miten tähän sitten päädyttiin? Miksi juuri akitalla on niin paljon ai-sairauksista koituvia ongelmia kun taas esimerkiksi sen serkku shiba on ilman samanlaisia ongelmia? Paha mennä sanomaan suoraa selitystä, mutta paljon selittää se, miten akita on rotuna kehitetty. Toisen maailmansodan jälkeen rotu on kehitetty muutamasta hassusta yksilöstä. Alkuaikoina rotumme värikirjo on ollut paljon laajempi kuin mitä se on tänä päivänä, sieltä löytyy pintoja, mustavalkoisia, seesameita ja koiria joilla on musta maski. Muutamassa kymmenessä vuodessa rodun värit oltiin saatu vakautetua nykyisiin kolmeen väriin ja niiden ulkonäkö oli muuttunut todella yhtenäiseksi. Tämä jo yksistään kertoo hyvin laajasta sukusiitoksesta missä vain ne yksilöt jatkoivat sukuaan jotka olivat oikean värisiä ja sen hetken muoti-ihanteiden mukaisia.

Valitettavasti tällä on myös nurjatkin puolensa. Nopealla tahdilla noussut sukusiitos johtaa melkein poikkeuksetta myös siihen, että siellä alkaa esiintymään vahvasta sukusiitoksesta johtuvia ongelmia kuten ai-sairauksia. Ja jos näitä ongelmia ei jo aikaisessa vaiheessa todeta ja huomioida jalostusvalinnoissa tilanne vain pahenee entisestään. Oletetaan, että eräänä kauniina päivänä jossain päin Japania syntyy kauniin punainen akitan pentu. Se on niin kaunis, että sitä ylistetään maasta taivaisiin koko maassa. Kaikista näyttelyistään se saa vain kehuja ja ylistystä. Se on luonteeltankin kelpo koira. Luonnollisesti siltä myös sitten kaikki sen nähneet haluavat pentuja ja uros kun on niin sille ei ole mitään estettä. Pian sillä on kymmeniä pentueita ympäri Japania.

Kukaan ei vain nähnyt sitä, että tämän mielettömän kauniin koiran geeneihin oli tapahtunut virhe, virhe jonka se on nyt periyttänyt jälkeläisilleen. Sen jälkeläiset elävät elämänsä kuten normaalit koirat, jotkut sen jälkeläisistä on yhtä upeita kuin se itsekin ja niilläkin päätetään tehdä pentuja yhtä paljon kuin isällään. Osa näistä koirista on perinyt myös isältään viallisen geenin jonka ne myös periyttivät omille jälkeläisilleen. Sitten tulee päivä kun joku saa hienon idean linjata tämän mahtavan koiran jälkeläisiä jotta saataisiin yhtä mahtavia pentuja. Sen perimähän heikkenee sukupolvi sukupolvelta, mikä ei käy päinsä. Kaksi tämän mahtavan koiran jälkeläistä siis yhdistetään. Kaksi sen jälkeläistä joilla kummallakin on se sama geenivirhe. Näiden pennuista osa sairastuu mystisesti, mutta sitä pidetään huonona tuurina ja eihän niin mahtavan koiran jälkeläisissä voi olla mitään vikaa joten parempi olla vain hiljaa tästä.

Japani on tunnettu siitä, että siellä on tapahtunut ja tapahtuu edelleenkin hyvin vahvaa matadoriurosten käyttöä ja myös nartuilla on hyvin monia pentueita koska jalostuskäyttö aloitetaan todella nuorena. Tämä helpottaa sairaiden geenien lisääntymisen ja yleistymisen rodussa, varsinkin jos taudeista ei puhuta ja olla avoimia, mitä Japanissa tuskin tehdään. Aikoinaan mielipiteet ainakin oli sitä, että ai-sairaukset ovat seurausta länsimaalaisesta ruokinnasta ja ilmastosta. Siellä kasvattajat saavat koiristaan elantonsa eikä kukaan nyt elantoaan halua mennä tuhoamaan sillä, että puhutaan koirien sairauksista.

Ai-sairauksille ei ikävä kyllä ole tällä hetkellä olemassa geenitestejä, mitkä toisivat suuren avun rotumme jalostukseen. Tällä hetkellä voimme vain laskea mahdollisuuksia ja tilastoja ja toivoa parasta. Tuurilla tässäkin paljon tekemistä. Monet laittavat kaiken toivonsa geenitestiin ja olettavat, että se toisi onnen meille. Itse en tähän pelkästään usko, koska on olemassa hyvin suuri mahdollisuus sille, että sairaat geenit on levinneet liian laajasti rotuumme eikä sen jalostaminen eteenpäin ole geneettisesti mahdollista.

Sitten voidaankin huutaa, että roturisteytys on oikotie onneen vaikka ei sekään näin ole. Totta on se, että eka polvi risteytyspentuja on suurella todennäköisyydella ai-vapaita, mikäli sairauksien periytymismekanismi on autosomaali resessiivinen (eli virheellinen geeni/geenit pitää saada molemmilta vanhemmilta), kuten on SA:n kohdalla todettu ja VKH:n uskotaan menevän samalla kaavalla, mutta entä siitä eteenpäin? Toinen polvi voi hyvinkin olla taas ai-sairas jos meillä on käynyt niin huono tuuri, että ensimmäisen polven akita-emä onkin ollut ai-kantaja ja periyttänyt näin ollen kantajuuden joillekin jälkeläisistään. Ja sitten kun teemme toisen polven jälkeläisiä ja meillä on niin huono tuuri, että yhdistämme juuri sen ensimmäisen polven koiran joka on kantaja akitaan joka on myös kantaja. Näin saamme sitten risteytyspentuja jotka on myös ai-sairaita.

Paras keino rodun tulevaisuuden takaamiseen onkin se, että saisimme toimivan geenitestin ja tekisimme myös roturisteytyksiä millä saisimme lisää koiria jotka olisivat ai-vapaita tukemaan rotumme jalostusta eteenpäin. Tämä ei suinkaan tarkoita sitä, että roturisteytysprojekti tulisi laittaa jäihin niin pitkäksi aikaa, että meillä on toimivat geenitestit. Päin vastoin risteytysprojekti olisi hyvä aloittaa mahdollisimman pian, jotta meillä olisi jo olemassa ne ensimmäisen polven risteytyskoirat kun geenitesti saadaan valmiiksi ja voisimme jatkaa projektia eteenpäin turvallisin mielin. Yksi risteytys ei meitä myöskään onnelliseksi tee. Risteyttämisen tulisi olla systemaattista niin nyt kuin myös tulevaisuudessa, jotta emme päädy samaan tilanteeseen uudelleen.

Ja loppuun vielä selvennykseksi, että tekstissä puhutaan paljon ai-vapaudesta. Tällä kuitenkin tarkoitan SA ja VKH vapautta. Muita ai-sairauksia toki voi olla ja tulla, mutta nämä kaksi ai-sairautta ovat tällä hetkellä rotumme kaksi pahinta ongelmaa ja näin ollen myös eniten tutkittuja ongelmia.

Synkkiä aikoja.. Onko enää toivoa?

Eilen tuli taas musertavia uutisia koiramaailmasta kun jo valmiiksi sa-sairaalla koiralla todettiin myös vkh. Toivoa ei koiralla juurikaan ole tämän taudin kanssa. Suurin osa sairastuneista koirista pääsee koirien amerikkaan muutamassa kuukaudessa sairastumisen jälkeen. Tämä saa taas miettimään, että miksi näiden kanssa jaksaa vieläkin taistella. Kun kuuntelet koiran omistajaa surun murtamana ja itsekin itket kun tunnet toisen tuskan ja mietit entä jos omat kokee saman kohtalon. Se saa ihmisen hyvin nöyräksi ja tuntemaan oman pienuutensa. 

Toivon, että kaikki akitaharrastajat miettisivät näitä asioita kun koiraa ovat hankkimassa tai pentuetta tekemässä. Kasvattajana sinä olet vastuussa siitä surusta ja murheesta mikä voi tulla kasvateillesi. Oletko valmis siihen vastuuseen? Miten autat surun murtamaa kasvatin omistajaa joka itkee sinulle puhelimessa, että nyt se on menoa? Voit itkeä mukana ja auttaa parhaan kykysi mukaan, mutta tuskaa ei sillä saa pois eikä menetettyä ja rakasta perheenjäsentä takaisin. Meidän pitäisi pystyä tarjoamaan koiria jotka ovat niin fyysisesti kuin henkisesti terveitä. Tällä hetkellä yhdenkään akitan kanssa tätä ei voi luvata. Voi vain varoitella, että oletko valmis siihen, että koirasi voi sairastua vakavasti ja tämän seurauksena kuolla nuorena. Toivon, että kasvattajat muistavat tämän ja toimivat sen mukaisesti. Itse kysyn näitä asioita joka ikiseltä akitaa haluavalta. Jos vieläkin haluat akitan niin ota todella tarkkaan selvää pentujen taustasta ja kysele muistakin lähteistä. Yhdistykseltä jo yksinään löytyy paljon tietoa koirien taustoista ja niin löytyy monilta harrastajiltakin.

Itse en enää puhdasta akitaa ota. Yhden allergikon kanssa olen itkuni itkenyt ja se riittää, että kakara koiran kanssa stressaan joka päivä sitä, että entä jos se sairastuu. Onko tuo rapsuttelu tai tuo pieni hetkellinen pigmentti muutos nyt joku ai-sairauksista. Tahtoisin koiran, joka olisi terve mutta varustettu akitan luonteella ja käytöksellä. Laitankin siis toiveeni tulevaan roturisteytykseen.

Toivottomalta alkaa vaikuttamaan, mutta on meillä muutama toivon kipinäkin olemassa. Geenitesti sa-sairaudelle alkaa olemaan jo melko loppusuoralla ja toivoa on, että parin vuoden sisään meillä olisi toimiva geenitesti mikä toisi ison avun kasvattamiseen. Testin avulla voisimme tehdä yhdistelmiä, joissa ei ole riskiä sairastumiselle. Mutta tämä ei ole suinkaan oikotie onneen, koska mitä todennäköisemmin sairaudet on levinneet hyvin laajasti kantaamme eikä meillä terveet koirat tule riittämään siihen että saisimme sa-vapaita koiria ja myös pidettyä yllä mahdollisimman suurta geneettistä vaihtelua. Roturisteytys toisi paljon apua tähän ongelmalliseen tilanteeseen. Rotuun tarvitaan lisää geenejä ja nopeasti. Jos asialle ei tehdä mitään ja ihmiset jatkavat vain pään laittamista pensaaseen, niin ongelmat tulevat vain lisääntymään vuosi vuodelta.

Lisätietoa tekstissä mainituista ai-sairauksista (SA ja VKH) http://www.akitayhdistys.fi/rodusta/sauds