lauantai 22. joulukuuta 2012

Hyvää joulua! / Merry Christmas!


Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta 2013! 
Merry Christmas and happy new year 2013! 

-Saija, Raj & Paavo-

maanantai 17. joulukuuta 2012

Joulun odotusta ja kuulumisia!

Taas se joulu tulee. Ja joka vuosi on tullut vannottua, että kaikki lahjat ostetaan jo sitten kesällä ettei viime hetken paniikkeja synny.. niinpä niin. Melkein onnistui taaskin :D
Omasta sairastumisesta on jo vuosi aikaa ja alkaa tämä elämä jo hieman hymyilläkin. Vielä ei olla täysin terveen papereita saatu, mutta toiveissa olisi, että alkuvuodesta 2013 päästään eroon lääkkeistä ja jatkuvista kontrolleista. Joten, jos maailmanloppua ei tule parin päivän päästä niin vuosi 2013 näyttää jo melko valoiselta!
Noin kuukausi sitten meidän vaari-koira Raj myös sairastui munuaisen vajaatoimintaan. Satuimme käymään lääkärissä vanhuksien vuositarkastuksessa ja siellä havaittiin verikokeessa munuaisarvot koholla. Rajn arvo oli 16,5 kun normaalin yläraja on 9. Lääkärit olivat ihmeissään, koska yleensä noin korkeilla arvoilla koirasta jo selkeästi näkee, että sillä on kipuja. Raj nimittäin tutkiskeli lääkärissä kaikessa rauhassa paikkoja, kerjäsi herkkuja ja halaili ihmisiä yhtä onnellisena kuin aina ennenkin. Testi tarkistettiin useaan kertaan, mutta arvo oli edelleenkin koholla. Itselle tämä oli järkyttävä isku päin kasvoja ja sisäinen paniikki alkoi.

Rajlla aloitettiin välittömästi munuaisten toimintaa tukeva ruokinta kahden viikon koeajalla. Tiedossa oli, että jos arvot on edelleen korkeat paljon mitään muuta ei ole tehtävissä näin vanhan koiran kanssa. Monet itkut tuli jälleen itkettyä Rajn kanssa ja kokemuksia kyseltiin kaikilta (suuret kiitokset niille jotka olivat meitä tukemassa ja auttamassa!). Onneksemme kuitenkin kahden viikon ruokintakokeilu tuotti tulosta ja Rajn arvot olivat palanneet täysin normaaliksi! Vaari on myös huomattavasti piristynyt, lenkkeily maistuu paljon paremmin ja jo heikentynyt pidätyskykykin parani todella paljon. Itse sain huokaista helpotuksesta, että saamme ainakin yhden joulun vielä kokea yhdessä.
Raj sanoo MOI/ Raj says HI!
And the main points also in English :)

The Christmas is coming and like every year I said that this year I will buy all presents at summer and way before Christmas.. yeah right. Maybe in my dreams..
It is over year now when I get sick myself and I'm starting to feel better. There is hope that I will get rid of the medication at early 2013. Wohoo! But yeah, I'm starting to feel much better and being cheery.
Our loved gradnpa dog Raj got sick also about month ago. I took him to the vet for normal yearly checkups and they find out that his kidneys are failing. Urea result was 16,5 when limit for normal is 9. It was huge shock what made me freeze. It was huge shock to hear that there is something badly wrong when he was cheery like always, even doctors couldn't believe it and they checked the test several times. We started special died with him and luckily it worked! In two weeks his urea results were back to normal and we were all really happy. I want to thank all friends all over the world who were supporting us and helping. Thank you all :) Raj is doing really great now and we are lucky that we can spend yet another Christmas with him. He is one really loved dog and we hope that he will be with us longer.
Two morons :D