torstai 27. lokakuuta 2011

Synkkiä aikoja.. Onko enää toivoa?

Eilen tuli taas musertavia uutisia koiramaailmasta kun jo valmiiksi sa-sairaalla koiralla todettiin myös vkh. Toivoa ei koiralla juurikaan ole tämän taudin kanssa. Suurin osa sairastuneista koirista pääsee koirien amerikkaan muutamassa kuukaudessa sairastumisen jälkeen. Tämä saa taas miettimään, että miksi näiden kanssa jaksaa vieläkin taistella. Kun kuuntelet koiran omistajaa surun murtamana ja itsekin itket kun tunnet toisen tuskan ja mietit entä jos omat kokee saman kohtalon. Se saa ihmisen hyvin nöyräksi ja tuntemaan oman pienuutensa. 

Toivon, että kaikki akitaharrastajat miettisivät näitä asioita kun koiraa ovat hankkimassa tai pentuetta tekemässä. Kasvattajana sinä olet vastuussa siitä surusta ja murheesta mikä voi tulla kasvateillesi. Oletko valmis siihen vastuuseen? Miten autat surun murtamaa kasvatin omistajaa joka itkee sinulle puhelimessa, että nyt se on menoa? Voit itkeä mukana ja auttaa parhaan kykysi mukaan, mutta tuskaa ei sillä saa pois eikä menetettyä ja rakasta perheenjäsentä takaisin. Meidän pitäisi pystyä tarjoamaan koiria jotka ovat niin fyysisesti kuin henkisesti terveitä. Tällä hetkellä yhdenkään akitan kanssa tätä ei voi luvata. Voi vain varoitella, että oletko valmis siihen, että koirasi voi sairastua vakavasti ja tämän seurauksena kuolla nuorena. Toivon, että kasvattajat muistavat tämän ja toimivat sen mukaisesti. Itse kysyn näitä asioita joka ikiseltä akitaa haluavalta. Jos vieläkin haluat akitan niin ota todella tarkkaan selvää pentujen taustasta ja kysele muistakin lähteistä. Yhdistykseltä jo yksinään löytyy paljon tietoa koirien taustoista ja niin löytyy monilta harrastajiltakin.

Itse en enää puhdasta akitaa ota. Yhden allergikon kanssa olen itkuni itkenyt ja se riittää, että kakara koiran kanssa stressaan joka päivä sitä, että entä jos se sairastuu. Onko tuo rapsuttelu tai tuo pieni hetkellinen pigmentti muutos nyt joku ai-sairauksista. Tahtoisin koiran, joka olisi terve mutta varustettu akitan luonteella ja käytöksellä. Laitankin siis toiveeni tulevaan roturisteytykseen.

Toivottomalta alkaa vaikuttamaan, mutta on meillä muutama toivon kipinäkin olemassa. Geenitesti sa-sairaudelle alkaa olemaan jo melko loppusuoralla ja toivoa on, että parin vuoden sisään meillä olisi toimiva geenitesti mikä toisi ison avun kasvattamiseen. Testin avulla voisimme tehdä yhdistelmiä, joissa ei ole riskiä sairastumiselle. Mutta tämä ei ole suinkaan oikotie onneen, koska mitä todennäköisemmin sairaudet on levinneet hyvin laajasti kantaamme eikä meillä terveet koirat tule riittämään siihen että saisimme sa-vapaita koiria ja myös pidettyä yllä mahdollisimman suurta geneettistä vaihtelua. Roturisteytys toisi paljon apua tähän ongelmalliseen tilanteeseen. Rotuun tarvitaan lisää geenejä ja nopeasti. Jos asialle ei tehdä mitään ja ihmiset jatkavat vain pään laittamista pensaaseen, niin ongelmat tulevat vain lisääntymään vuosi vuodelta.

Lisätietoa tekstissä mainituista ai-sairauksista (SA ja VKH) http://www.akitayhdistys.fi/rodusta/sauds

tiistai 18. lokakuuta 2011

Raipen elämä ja kommellukset..

Raj tuli minulle siis neljä vuotiaana nuorena poikana, pitkä tarina jota en jaksa tähän kirjoittaa. Lähinnä tarkoitus tässä kirjoitella hieman faktoja mitä ei esimerkiksi koiranetissä herrasta näy. Mutta joka tapauksessa, ilmeisesti kodinvaihdosta johtuva stressi puhkaisi Rajlla todella pahat allergiat erilaisia punkkeja ja homeita kohtaan. Talvella ollaan täydessä turkissa ja kesällä näytetään siltä kuin olisi pahimmanlaatuinen SA. Monesti nauranut, että Rajlla onkin maailman ensimmäinen kausi SA. :P

Ensimmäisessä kuvassa Raj keväällä 2005 ja jälkimmäisessä kuvassa syksyllä 2005 kun allergia tehnyt tuhojaan ja Rajlla oli ihotulehdus kortisonin avustamana levinnyt melkein kaikkialle kropassa. 

Nyt voin tästäkin jo huumorilla kirjotella vaikka aikoinaan monet itkut väännettiin ja pelättiin pahinta. Mutta onneksi siedätyshoidot helpottivat meillä paljon Raipen elämää allergioiden parissa, siitä suuret kiitokset Tornion Euro Medi Vetille ja erityisesti sieltä lääkärillemme  Outille joka jaksoi meidän huolia ja murheita kuunnella ja onnistui myös herättämään sisimmässäni pienen tutkijan. Siitä lähtien olen tutkinut ja selvitellyt koirien jalostusta ja genetiikkaa. :D Raj oli myös hyvin suosittu asiakas siellä, koska joka ikisellä kerralla oli iloinen ja moni hämmästeli, että kerrankin näkee koiran joka on iloinen kun menee eläinlääkärille. Asiaan kyllä varmaan paljon auttoi paikan päällä saadut herkut ;)

Raj Torniossa, kerrankin pose! :D

Tänä päivänä tätä kirjoittaessa Raj on melkein 12-vuotias ja makoilee sängyssä (minun paikallani, prkl!!) hyvin onnellisesti. Ikä alkaa jo jonkin verran herralla painamaan, mutta edelleen kevyesti hypätään omaan jenkkisänkyyn ja autoon. Silmissä alkanut näkö heikkenemään ja samoin kuulokin jonkin verran heikentynyt, mutta menoa se ei pahemmin ole hidastanut. Viimeisin terveystarkastus oli vajaa kuukausi sitten ja terveeksi tuo todettiin. Vaikkakin hivenen laiskaksi, kun ensi tutkimisten jälkeen veti itsensä levyksi lattialle koisimaan. Raj ei siis turhia koskaan hätkyile, kun toteaa ettei mitään mielenkiintoista ole tapahtumassa tai herkkuja tulossa niin yleensä painuu jonnekin koisimaan.

Yön pimeinä tunteina..

.. tulee aina parhaimmat ideat ikinä :P Kuten esimerkiksi se, että voisipa laittaa blogin pystyyn koirille ja sitten pähkäillä loppuyö sitä miten helevetissä tämä systeemi toimii.. Onneksi apuna on tuo alakerran akka joka osaa kertoa tyhmälle bloggaajalle, että esikatselukin avautuu uuteen ikkunaan ja sen voi muuten vain sulkea. Dankeeeee!

Joo, testailua, testailua.. kyllä tästä hyvä tulee. Ehkä. Tai sitten aamun sarastaessa tuhoan koko systeemin hermoni menettäneenä.